Noniin, em jaksanut pitempään odottaa, vaan tein osan jo nytten. Öö... eipä mulla tässä alussa muuta asiaa kuin kommentoikaa jooko....

______________________________________________________________________________

 

 ”Saatanan huora! Kun me päästään takasin, niin sä kyllä kärsit!” Roger ärjyy minulle vihaisena. Pulssini nousee taivaisiin, ja pelokkaana kavahdan taaemmas. Rogerin vihaisuus muuttuu yllättäen syväksi halveksunnaksi ja ilkeäksi nauruksi. Katseeni käy nopeasti voihkivassa Stellassa ja salamannopeasti lasken mahdollisuuksiani.

 "Et kai sä pelkää mua, kulta? Sua hei rakastetaan... Hah, voi vittu mikä pelle! Pitäiskö vähän koittaa, mitä pikku tauko teki sun kropalles? Et kai oo lihonu?" Roger koittaa kähmiä minua nauraen ivallisesti. Ei, en voi tehdä sitä... Se olisi liian vaarallista. Mahdollisuus voittaa Roger on korkeintaan kaksi prosenttia, ehkä kolme, hän ei näytä nyt niin valppaalta. Hän ei odota minun tekevän mitään sellaista... Aivoni työskentelevät nopeasti ja varmasti... Minun on pakko... Nojaudun hieman taaksepäin, ja Rogerin arvaamatta syöksyn koko painollani häntä päin. En jää katsomaan, onnistuuko taklaukseni, vaan syöksyn suoraan Stellan luo. Autan heiveröisen naisen pystyyn, ja hän pysy jaloillaa. Roger horjuu, mutta on yhä pystyssä. Äkkiä saan typerän, mutta varsin toimivan ajatuksen päähäni. Olen joskus toteuttanut sen unelmissani, mutta nyt pääsen vihdoin käyttämään naisellista voimaani. Nostan oikean jalkani, ja äräytän sen niin lujaa kuin pystyn. Arvaate varmaan minne. Sinne mihin aurinko ei paista. Roger vääntyy kaksinkerroin, ja kiroaa minut pahasti. Stella alkaa nauraa, mutta kiskaisen hänet mukaani ja paiskaan ulko-oven auki.

 Jätän miehisissä paikoissaan kipua kärsivän Rogerin vaille ajatustani, keskitän voimani auttamaan Stellan liikkelle. Stella linkkaa vähän, mutta pystyy juoksemaan kanssani. Jälleen kerran, karkaan heiltä juoksien kohti tuntematonta. En edes pysähdy vilkaisemaan taakse, sillä tunnen Rogerin huokuvan raivon niskassani.

________________________________________________________________________________

”Minkälainen se on?” astun motellihuoneen ovesta sisään, ja vilkaisen Stellaa.

”Ihan karsea. En tasan ole täällä pitempään kuin tarvii. Kaakelit on ihan täys paskaa ja pönttö ei oo varmaa vessaharjaa nähnytkään…” Stella mutisee yökötellen, mutta yhä niin stellamaisen hilpeästi. Hymähdän ja silmäilen huonetta. Vihreällä sisustettu pieni tunkkainen motellihuone ei kuulosta, eikä näytä kovin puoleensavetävältä, mutta täällä on pakko asua. Painan pistävää kylkeäni ja sekavin ajatuksin mietin, mihin kaikkeen olen jo Stellankin sotkenut.

”Hei relaa. Aattele miten upeesti sä voitit sen tyypin, kuka nyt ikinä onkaan. Napakka isku palleille, niin siinä kaatuu raavaampikin mies. Olin kyllä kuolla nauruun, kun näin miten se ukkeli meni kaksinkerroin…” Stella muisteli aiempaa tuntia huvittuneena. Miten hän voi ottaa tämän näin rauhallisesti? Vitsailee miehestä, joka vasta äsken löi ja huusi kuin hullu?

”Maa kutsuu, Jen! Mä en kyllä voi edes käsittää, miten sä pystyit seurustella tollasen naisenahdistelijan kanssa.” Seurustella? En mä sen kanssa seurustellut! En todellakaan ottaisi siipakseni Rogeria. Jos Stella vaan tietäisi…

”Haloo? Me ollaan tässä nyt. Älä enää sitä tyyppiä pelkää. Meillä on muuten parisänky, eikai sua öö… haittaa se?” Stella hyppäa sängylle. Vilkaisin sitä, ja pudistan päätäni. Hyppäsin Stellan viereen, ja ryömin sängyn toiselle laidalle makaamaan.

”Stella?” kysyn arasti mietiskellen.

”Niin, Jen” Stella vastaa hymyillen rauhallisesti. Puren huultani. Pitäisikö oikeasti kertoa, mitä tapahtui heinäkuussa 2002?

”Öö… Mitä se Roger sulle oikein puhui?”

”Rogerko se on? No, se vaan haukkui huoraksi ja lutkaksi ja muuta tällästä, mitä tollaset perus-siat tekee. Lähinnä se keskittyi siihen hakkaamis-puoleen. Sä kyllä pistit sille ihan hyvin takasin, että ei nyt pari tälliä poskeen mitään haittaa…” Stella pälättää omana itsenään ja nauraa, ilmeisesi ajatellen potkuani Rogerin haaroihin. Ehkä, ehkä Stellan ei tarvitse tietää? Ja kun ei Roger tainnut mitään kertoa… Ja jos Stella tietäisi, hän voisi vaikka katkaista hyvän ystävyytemme…

 "Hei, kamoon, ei sun tartte siitä jätkästä enää huolehtiä. Exä kun exä. Jotkut on vähän liian mustasukkasia, mutta kyllä niistä lopulta pääsee eroon." Hän lohduttaa. Hymyilen vaisusti ja haron ohuitaa hiuksiani.  Otan jonkun tylsän klassikko-kirjan yöpöydän laatikosta, ja alan lukea sitä.

 Sanat soljuvat tajuntani läpi. Ajattelen vain sitä, mitä tapahtuu, kun Roger vihdoin saa minut kiinni, enkä pääse pakoon. "Kolmas kerta toden sanoo." Eikö se niin mene? Entä jos nytkin, sekunnin päästä Roger pamahtaa motellin ovelle koko jengi ja aseet mukanaan. Tarvittaisi enemmän kuin tylsä mutta kliseinen otku arkaan paikkaan. Olen varma, ettei Roger enää pian halveksu minua pelkkänä hyväksi-käytettävänä avuttomana pikku naisena.

”Jen kuule, mulla olis yks juttu, joka sun ehkä pitäis tietää.” Stella keskeyttää hermostuneet ajatukseni.

Asetan kirjan lattialle ja katson Stellaan yhä sydän tykyttäen.

”Anna tulla.” sanon huokaisten ja kallistan päätäni.

”Ehkä sä oot jo arvannut, mutta.. mutta kun mä olen lesbo.” Stella sanoo ensimmäistä kertaa itse hermostuneena.

”Oho.” suustani pääsee. Stella tipautti aika ison pommin. Stella katsoo minua kysyvästi ja hymyilen. Ei lesboissa musta mitään vikaa ole, en vain osannut odottaa sitä Stellasta. Ja olenhan minäkin aikanani omat kauteni kokenut.

Stellan ilme ei värähtänyt.

”Ja… Ja… Mä olen… Mä tykkän susta, Jen. Silleen… tiedäthän…” Stella puhui nieleskellen. Isompi pommi. Tätä en ainakaan odottanut. Ja… en… Päässäni surisee sekava ääni. Pitäisikö tässä nyt heitäytyä Stellan kaulaan vai olla kuin mitään ei olisi tapahtunut?

”Siis… Okei… Ei mulla mitään likaisia päiväunia susta ole… Sun seurassa on vaan mukava olla. Ja öö… jos sä olet… siis et… Jos sä et halua mitään sellasta, ni sitte, jos voitais olla edes ystäviä… Ellen mä pilannu nyt sitäkin?” Stella sopertaa naama punaisena.

”Öö… No mä… Mä meen miettimään…” sanon ja nousen. Miettimään, miten kieltäytyä, mutta säilyttää hyvä ystävyys.

”Ei kun mä meen. Meen vähän nostaan rahaa ja tälleen….” Stella sanoi tuojottaen seinää ja nousee pikaisesti. Ovi kolahtaa kiinni.

 Voi helvetti. Mulla on tarpeeksi ongelmia ilman tätäkin. Stella on tosi ihana ja mukava, mutta... olen ihan umpihetero. Tai siis, ei se niin paha ongelma ole. Jos olisi muut asiat toisin, voisin jopa alkaa seurustella naisen kanssa, mutta.... En sen jälkeen. Minun on pakko kertoa Stellalle, ainakin osa totuudesta.

Parin tunnin päästä ovi aukeaa, ja taas niin pirteä Stella hyppelee sisään.

”Moi Jen! Kato, vähän hairahdin, ja laitoin tukan uusiksi. Eiks ookkin ihana?” Stella hypistelee purukumin väristä tukkaansa. Hän taisi ottaa sen linjan, että koittaa vain unohtaa koko jutun. Epäröin kummissani hetken, mutta sanon jotakin kohteliasta naisen uudesta tyylistä.

"Ööm... Stella... Mun täytyy kertoa yks juttu... Mä oon... Mun edellisessä elämässä... Okei... Mä muutin Roverlandiin, koska..."

________________________________________________________________________________

Comments please! (Ilmoitelkaatten kirjotusvirheistä, mikäli niitä on...)