Ensimmäinen osa sisältää pelkkiä kuvattomia katkelmia aikojen takaa, mutta pian alkaa tarina Jenin pienestä elämästä<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tapahtui 13.4.1982

"Meryl kiltti, päästä mut ulos, lupaan tulla takasin viimeistään kuudelta. Jooko?" Cassandra inisi orpokodin hoitajalle. Meryl mumisi jotakin myöntävää viisi vuotta vanhan naistenlehtensä lomasta. Cassandra hyppelehti huoneeseensa ja tempaisi takin mukaansa. Sukkelaan hän puki, ja lähti vihaamastaan laitoksesta kohti keskuspuistoa. 10-vuotias tummahiuksinen tyttö odottaa ystäväänsä puiston pohjoisosan marjapensaikon luona.

"Vihdoinkin. Luulin jo ettet aio ees tulla" tuskastunut tyttö sanoo.

"Sori Monics, mut oli vähän ongelmia" Cassandra huohottaa juostuaan kaupungin halki.

"Monics? Mikä hemmetin Monics? Hei sä tiiät et vihaan mun nimee. Sano Mon jos on pakko vääntää Monicasta jotain." Toinen ärähtää.

"Joojoo, Mon. Mut onks sul ne?" Cassandra kuiskii hermostuneesti.

"No on, enkai mä vois unohtaa meiän pikku elämäneliksiiriä kotiin?" Mon tuhahtaa ja kaivaa repustaan askin tupakkaa. Cassandra näyttää ilahtuneelta ja nappaa askin itselleen.

"Seittämän kakskymmentä, kiitos?" Mon hymyilee. Hänen vaaleaverikkö ystävänsä näyttää hämmästyneeltä. "Noit on kuule vaikeempaa saada ku luuletkaa. Se Rick joka noita mulle ostaa, ei jaksa joka toinen päivä rampata kaupassa ostamassa röökiä kaverisa pikusiskon kavereille. Hinta on sen mukanen. Koitas nyt kaivaa kuvetta, Cas." Cas pyöräyttää silmiään ja antaa Monicalle kasan kolikoita.

Tapahtui 20.5.1987

"Cassie! Hyvä ku tulit, tääl alkaa olla jo tylsää ilman sua!" Mon kikattaa ovella siideripullo kädessään. Cassandran katse viivähtää pullossa, ja se saa ilmeisesti tytön asenteen muuttumaan. Langanlaiha Cassie hymyilee ovelasti ja tulee sisään parhaan ystävänsä bileisiin. Musiikki on kovalla ja 15-vuotiaat nuoret viettävät iltaa kosteissa merkeissä. Tytöt kikattelevat kasarihittien tahdissa, poikien vilkuillessa heitä kiinnostuneina. Cassie ottaa kulauksen Monin melkein tyhjästä pullosta ja heittäytyy sohvalle poikaystävänsä Marcon viereen.

Tapahtui 4.6.1987

Cassie makaa turhautuneena orpokodissa huoneensa sängyllä. Hän on arestissa. Muut juhlivat koulun päättymistä joissakin bileissä, mutta hän vain odottelee sopivaa tilaisuutta karata laitoksesta. Koko viime viikko on mennyt päin helvettiä. Soppa sai alkunsa siitä, kun Cassie meni Monin luokse, tarkoituksena vain pitää vähän hauskaa ja viettää aikaa Marcon kanssa. Ja molemmat sitten tapahtuikin... Pieni tissuttelu yltyi kunnon kännäämiseen ja siinä sitten kai päädyttiin liian pitkälle. Ei siinä mitenkään muuten voinut käydä, kun Cassie heräsi krapulaisena Marcon sängystä ilkialastomana. Hyvä oli sitten orpokodissa selitellä miksi tulee aamukymmeneltä hiukset sekaisin ja hengitys löyhkäten takaisin "elokuvista Monin kanssa." Pahin tapahtui eilen, kun Meryl löysi Cassien sängyn alta raskaustestin, kaksi viivaa näytössään. Aborttiin ei tietenkään ole varaa, joten ainakin seuraavat yhdeksän kuukautta (ja päälle varmaan vielä kymmenen vuotta) Cassie joutuu mädäntymään orpokodissa napsien vitamiinipillereitä ja käyttäen säkin kokoisia vaatteita.

Tapahtui 2.9.1990

"Odota nyt helvetti soikoon, Jenny!" Cassandra kiroaa rivitaloyksiön etupihalta kaksivuotiaalle tyttölapselle. Naapurissa asuva mies mulkaisee nuorta naista pihaltaan, ja Cassie tuntee pienen pistoksen vatsassaan.

"Kultapieni, älä mene sinne kiville, ettei vaan satu mitään!" Hän koittaa korjata virheensä esittämällä muutaman äidillisen sanan. Mies katsoo säälivästi pientä lasta ja menee sisälle. Cassandra ottaa lapsensa syliin ja kuiskii tälle varoittavia sanoja: "Jenny-pieni, vaikka mä nyt sulle vähän kiroilenkin, niin ei se tarkota etten mä rakastas sua. Täst lähtien meidän täytyy olla toosi varovaisia, en mä haluu että sut otetaan mihinkään huostaan." Ujo tyttö hymyile vienosti, vaikkei tiedä sanojen tarkoitusta. Cassandra tuikkaa nopean suukon Jennyn poskelle ja vie lapsen sisälle turvaan suojellakseen tyttöä julmalta maailmalta.

Tapahtui 23.3.1995

Jos tuolloin katselit Calvin Street 23d:n olohuoneen ikkunasta sisään kello kymmenen aikoihin, saatoit nähdä 7-vuotiaan tytön katsomassa uutisia surullinen ilme kasvoillaan. Tyttö niiskaisee ja odottaa oven aukeamista. Aivan, kyseessä on Jenny-kultamme, syntymäpäivä-iltanaan odottamassa äitiään saapuvaksi kotiin. Cassie kertoi menneensä hakemaan sipsejä ja Cherry-marjamehua lähikioskilta. "Eikai tämä liity niihin pieniin muovipusseihin, jotka olivat vielä viime maanantaina täynnä valkeaa jauhetta, ja joita äiti piilotteli hermostuneena vasemmassa taskussaan?" Jenny ajatteli epätoivoisena. Hän oli kuullut äidin ja äidin ystävän, Monican puhuvan niistä aiemmin päivällä. Vaikutti että Monica motti Cassandraa jonkin käytöstä... Cassie väitti kiivaasti vastaan ja heitti ystävänsä ulos. Jenny havahtuu ajatuksistaan kolahdukseen eteisestä. Tyttö pomppaa ylös sohvalta ja juoksee laukka-askelilla eteiseen.

"Ai, hei Monica..." Jenny mutisee pettyneenä.

"Moi Jen! Ja onnea! 7-vuotias on jo iso tyttö!" Monica koittaa piristää kummilastaan.

"Niin kai.. Missä äiti on?" Jenny kysyy sydän pamppaillen.

"Öö... Niin, Cassandralle tuli yksi juttu.. Mutta ei välitetä siitä... Juhlitaan vielä kun keretään! Mitäs lahjoja olet saanut?" Monica johdattaa keskustelua pois Cassien olinpaikasta.

"No, ei muita kuin Larry toi yhden karkkipussin... Äiti kyllä tuo lahjan vielä tänään. Mutta kun sillä oli.. Se oli eilen illan ja yön töissä, ja tänä aamuna sillä oli päänsärky ja oksennustauti niin se ei ole kerinnyt..." Jennyn ääni vaimeni lauseen loppua kohti. Hän oli pettynyt, sillä äiti oli luvannut ostaa jonkin upean lahjan, mutta lupaukseen se olikin sitten jäänyt...a

"Vai sillä lailla, oksennustauti ja päänsärky..." Monica mutisee ja johdatti lapsen keittiöön.

"Monica-täti... Eikai, eikai äiti ole pulassa?" Jenny kysyy arasti. Monican katse pysähtyy äkisti ja hän pudistaa päätään.

"Ei, ei mitään sellaista. Ne on sellaisia aikuisten juttuja, mutta kyllä se äiti sieltä varmaan kohta tulee..."

Tapahtui 15.7.2002

"Cassandra!! Missä hitossa Jen on?"

"Ööhh, no.. en.. mä ttiedä... Khyllä se kohta tulee..." nainen sopertaa eteisen lattialta.

"CASSANDRA! JEN - missä Jen on?" Monica ravistaa humalaista naista olkapäistä.

"CASSANDRA! JENNY! Tajuatko, sun tyttäresi! Se on kadonnut!" itkuinen kummi laskee Cassandran velton, sammumisen partaalla olevan ruumiin takaisin lattialle.

"Hhei... Älä hermosshtu... Mon- siis Jenny, khyll se kohta tulee" Nainen ummistaa silmänsä ja Monica nousee sydän hakaten ylös. Jen - siis Jenny - kadonnut... Monica ei tiedä ollako vihainen vai surullinen. Koko illan hän on nyhtänyt tietoa Jennystä humalaisen naisen suusta. Monican mieleen tulee väkisinkin kuva niistä tietyistä kotibileistä, joissa Jenny oli saanut alkunsa. Cassandra ei ole muuttunut siitä illasta tippaakaan. Toisin kuin hän. Monicaa puistatti ajatella sitä elämää, jossa hän oli nauranut puolipukeisille kavereilleen löydettyään heidät "rakastelemasta" vanhempien parisängystä. Kahdesta entisestä bilehirmusta vastuuntuntoisempaa naista alkoi pyörryttää, ja hän rojahti kauhun ja pelon vallassa sen vastuuttomamman naisen viereen.

Tapahtui 2.2.2008

Jenny katsoi viimeisen kerran taakseen. Vaalearuskea kerrostalo seisoo siinä uhkaavana, kuin aikeissa ahmaista pian 20-vuotiaan naisen likaiseen kitaansa. Jennystä tuntuu mahdottoman hyvältä seisoa siinä, vapaana vihdoinkin. Hän muuttaisi vielä kauas pois niistä ihmisistä, joita eniten vihasi. Samalla pieni syyllisyydenpistos, kuin näkymätön piru vasemmalla olkapäällä, vaivaa Jennyä ja pakottaa häntä menemään takaisin kauhujen taloon. Mutta oikealla olkapäällä istuva Jen-niminen enkeli on  vahvempi. Se kehottaa Jennyä juoksemaan kovaa, juoksemaan kunnes hän ei enää näkisi Jennyä. Jenny kääntyi, ja mielessään tipauttaa ilkeän pirun hartialtaan ja kiihdyttää vauhtiaan. Jenny juoksee itsensä tainnoksiin ja huohottaa juna-asemalle saakka. Hän ostaa automaatista lipun kauas pois, pois maanpäällisestä helvetistä. Junan lähtöön olisi 12 minuuttia. Kioskit on jo kiinni, joten pelokkaana Jenny, tätä nykyä Jen, menee laiturille odottamaan. Hän tietää, että vaikka pako olisi jo huomattu, ei häntä silti osattaisi etsiä kaupungin kauemmalta rautatieasemalta. Kahdentoista minuutin ajan kuin transsissa Jen tuijottaa lipun tekstiä: "Woodville - Riverland." Kun juna lähtee asemalta, Jen hymyilee ohikiitävälle, likaiselle kaupungille. Toistaiseksi hän on vapaa.

 _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Tälläistä on sitten tulossa.. Kommentoikaa jooko, haluaisin kovasti saada tietää mitä mieltä olette, että onko tämä Jen nyt sitten kiinnostavan oloinen vai ei... Eli siis kaikki risut ja ruusut tervetulleita. Kirjoittakaa edes että "luin". Ja jos nyt ette mitään mielikuvituksekasta keksi niin kysykää vaikka kelloa. :D Kunhan kommentoitte... :D