Noniin, 3. osa pyörähtää käyntiin. Toivon kovasti että kommentoitte, sillä joka ikinen kommentti kohentaa inoostustani kirjoittaa. Enemmittä löpinöittä:

_______________________________________________________________________________________________

Seuraavana aamuna:

 "Ai säki oot jo hereillä?" Stella haukottelee jälleen kerran niin autuaan hyväntuulisena ja nuuhkii ilmaa. En vastaa, vaan huokaisen syvään. Ei yhtään tekis mieli ruveta nyt juttelemaan kuinka lokkien pesät on rumia ja kuinka Stella on pääsi taas kerran Miniclipin parhaiden listalle. Ei huvittaisi tehdä mitään. Vaan olla ja lojua toimettomana. Mutta en tasan halua syödä Stellan laittamia leipiä, ne ovat menneet vanhaksi viime kuussa, joten pakko on omat murot värkätä.

"Heei! Ei kai sua vielä mietitytä se työjuttu? Kyllä sä jostain duunin saat." Stella koitta taas ystävällisesti piristää. Murahdan epämääräisesti ja huokaisen uudestaan.

 Stella istuu seurakseni pöytään.Juuri nyt ei todellakaan kiinnosta mikään ylipirteä pajatus, mutta määrätietoisesti hän aloittaa ja avaa sanaisan arkkunsa:

"Jenn, hei pliis, älä jaksa aina murjottaa. Ei mua haittaa vaikka elettäs kokonaan mun maalauksilla. Miten mä nyt voisin sua piristää? Hei! Lähetääks shoppailemaa! Se unohtu kokonaa ku rupesit murjottaan tota sun työtilannetta. Ku oikeesti noi sun kledjut-" Juttu jää kesken, kun ovikello soi. Varmaan taas talon omistaja nalkuttamassa rästivuokrista. Mulkaisen Stellaa ja menen avaamaan oven.

 Avaan oven, ja kauhu virtaa ruumiiseeni. Hän löysi minut. Hengitykseni kiivastuu ja peräännyn, mutta jalkani pysähtyvät, kun hän koittaa halata.

"Vai ihan Riverland, Jenny-rakas? En olis uskonu susta, kultaseni." Roger Gray piikittelee. En saa sanaa suustani. En saa edes uloshengitystä suustani. Hänen ilkeä hymynsä katsoo minua, ja hän koittaa saada huuliaan huulilleni.

 "Saatanan lutka, nyt sun pikku lomas on loppu! Sun vois käydä pahasti, jos et tuu takasi suosiolla. Monet on kaivannu sua" Roger nauraa lipevästi. Silmäni mustuvat, horjahdan taaksepäin. Yhtäkkiä saan tajuntani takaisin. Joku on takanani. Turvallinen käsi on kädessäni. Turva on suloinen, mutta raivoisa.

 "Kuka helvetti luulet olevas? Tuut tänne ja rupeet ahdisteleen viattomia naisia? Vitun pervo, painu sinne mistä tulit?" Stella räyhää miehelle. Hän ei tunne Rogeria. Sydämeni hakkaa itseni ja Stellan puolesta. Mutta jotenkin tilanne tuntuu ihan hullulta: Stella raivoaa Rogerille ja minä seison hiljaa vieressä. Roger nauraa ilottomasti, eikä tee elettäkään lähteäkseen.

 "Mä sanoin että PAINU HELVETTIIN täältä!" Stella kirkuu ja kohottaa kätensä. Ei, Stella, älä tee sitä. Stella lyö Rogeria poskelle.Miehen silmät siristelevät kivusta. Mutta kuka tahansa, kuka on nähnyt Rogerin, nauraisi Stellalle suoraan. Roger ei todellakaan häviä. Ei etenkään naisille.

 "Nainen turpa kiinni! Tai otan sutkin! Nimittäin tää nainen on huora ja kohta säki oot, jos et varo!" Roger huutaa niin, että Stella värähtää Mies käyttää tilaisuutta hyväksi, ja pilkallinen ilme kasvoillaan menee katselemaan keittiötä.

 "Siis että sä oot säälittävä. Vähän kunnioitusta mua ja mun taloa kohtaan! Ja nyt sä todellakin menet ulos!" Stella puhuu normaalilla äänellä, mutta vihainen käskevä sävy äänessään. Kauhuissani seuraan kahden vihaisaa riitaa. Pelkään Rogerin seuraavaa siirtoa, joka ei tule olemaan lempeä.

 Silmänräpäyksessä Rogerin käsi nousee. Kaikki etenee liian nopesti tajutakseni, mitä tapahtuu, mutta selvästi ymmärrän, ja niin ymmärtää Stellakin, mitä on tapahtumassa. Kuuluu äänekäs muksaus, kun Rogerin käsi kohtaa Stellan kasvot.

 "Roger, ei, lopeta... Minä-" soperran, mutta valtaisan raivon ja vihan sumentama Roger ei kuule itkuista ääntäni. Stella horjuu pyörtymisen rajamailla. Otan tukea ovesta. Tämä on unta. Tämähän on unta? Stella katsoo Rogeria vihansekaisin, mutta pelokkain silmin. Puren huultani. Stella, älä lyö enää, rukoilen mielessäni.

 Hetken jo luulen, että Stella todellakin aikoo vastata tunkeutujan iskuún. Hän kohottaa uudelleen kätensä, mutta käsi lysähtääkin kesken lyönnin. Stella purskahtaa hysteeriseen itkuun. Koitan saada jalkojani liikkeelle. Tunnen Rogerin halun lyödä kuin polttavan kuumuuden vieressäni. Jalkani eivät liiku. Olen lamaantuneena paikoillani. Kyyneleeet nousevat omiinkin silmiini. Ikuisuudelta tuntuvan hetken jälkeen Roger alkaa nauraa. Nauru takoo kalloani. Vuosien takainen päivä vilisee silmissäni. Koitan karkoittaa ajatukset, mutta ne ottavat vallan. Hengitykseni salpautuu taas, kun 18-vuotias poika riuhtaisee minut sivukadulle... Tämän päivän naisen itku puhkoo muistojani, ja saan räväytettyä silmäni auki.

 Lysähdän polvilleni, mutta kiljun. Anelen Rogeria. Ääni saa taas mieleni järkkymään. Katseeni lasittuu, ja muistot lipuvat päähäni. Menneisyyden ja nykyisyyden rajamailta havahdun äänekkääseen muksahdukseen. Pomppaan salamana ylös.

Stella koittaa nousta lattialta, muttei pääse kuin istumaan. Kyyneleiden juovittamat kasvot katsovat anovasti minuun. Seison kauhusta kankeana ja tapahtumat hidastuvat. Roger kääntyy minuun päin, yhä raivoisampi ilme kasvoillaan.

______________________________________________________________________________

Kommentoikaas nytten tälläistäkin osaa.. :)